Iltalehti
26-8-2000
Hannele Korhonen

Hollywoodissa menestynyt suomalainen Timo Ylä-Soininmäki:

"ONNEA EI VOI OSTAA RAHALLA"

Kuva teksti: “ Vaikka olenkin kirjoittanut ihmisen henkisestä kasvusta, en ole itse mitenkään naiden asioiden yläpuolella, vaan kyseessä on koko loppuelämän kestävä oppimisprosessi”. Timo sanoo.

Pari vuotta sitten Iltalehti kertoi Esa ja Timo Ylä-Soininmäen huonekalubisneksestä Hollywoodissa, jossa heidän asiakkainaan ovat tunnetut filmitähdet. Raha ja menestys eivät kuitenkaan poista sisäistä tyhjyyttä, ja Timo onkin nyt kirjoittanut kirjan, jossa hän käsittelee ihmisen elämää ja henkistä kasvua. Todellinen vauraus on se mitä sinä olet, ei se mitä omistat, hän kiteyttää.

Timo Ylä-Soininmäki saapui Kaliforniaan parikymmentä vuotta sitten ja muutama vuosi myöhemmin mukaan tuli myös nuorempi veli Esa. Miehet menivät vanhan, huonekalujen irtopäälisiä valmistavan Monte Allen yhtiön hommiin ja tämän jäätyä eläkkeelle ostivat, vanhan mestarin kehotuksesta, firman itselleen. Siitä alkoi menestys, jonka seurauksena veljeksillä on nyt huonekalutehdas ja yli 700 neliön näyttelytila Los Angelesin keskustassa. Meillä on 40-50 ihmistä töissä ja viimeaikoina on ollut tosi kiirettä, Timo kertoo.

Kaksi kolmasosaa veljesten asiakkaista liittyy Hollywoodin filmimaailmaan. Huonekaluja valmistetaan niin käsikirjoittajille, tuottajille kuin filmitähdillekin. Näyttelytilan vastaanottoaulassa komeileekin Jack Nicholsonin, Dustin Hofmanin, Madonnan, Tom Hanksin ja Meg Ryanin kaltaisten asiakkaiden kuvia. Esan Ja Timon liiketoiminta kasvaa vuosi vuodelta. Kovin suureksi miehet eivät halua firmansa laajentaa, vaikka he nykyään jo kehittävät omaa huonekalusuunnitteluakin. Suunnittelemme veljeni kanssa mallistoa esimerkiksi puupöydistä ja kirjahyllyistä. Jos kysyntä jatkuu tällaisena, meistä saattaa tulla koko USA:n laajuisesti arvostettu nimi tällä alalla. Siellä nimittäin on kahden käden sormissa laskettavissa alan firmat, jotka tunnetaan maanlaajuisesti, Suomessa lomaileva Timo kertoo.

Veljeksistä voisi talla hetkellä sanoa, että heidän kohdallaan niin sanottu amerikkalainen unelma on toteutunut sataprosenttisesti. Kaiken menestyksen keskellä Timo kuitenkin huomasi, että tämä ei voi olla kaikki, mitä ihmisen elämä on. Kiinnostuin henkisen kasvun asioista ensimmäisen kertoja jo noin 10 vuotta sitten, Timo sanoo. Jo silloinkin kaikki oli enemmän kuin hyvin: olin terve, menestynyt, alla poikamiehen unelma eli punainen Porsche ja niin edelleen, mutta jotain puuttui. Kun sitten Timon avioliitto vielä kariutui, oli se sysäys henkiseen kasvun tielle. Aluksi ero oli kuin putoaminen monttuun. Join liikaa ja poltin kaksi askia päivässä, mutta sitten aloin laittaa itseäni kuntoon. Aloin fyysiseltä puolelta lopettamalla tupakanpolton, pudottamalla ylimääräisen painon pois, vähentämällä alkoholin käyttöä ja kuntoilemalla.

Koska ihmisten henkinen kasvu on kiinnostanut Timoa pitkään, hän on lukenut paljon alan kirjallisuutta ja käynyt monissa seminaareissa ympäri maailmaa. Eräänä iltana hän sitten alkoi laittaa ajatuksiaan aiheen tiimoilta paperille tai paremminkin tietokoneelle. Näytin niitä sitten tutuille ja heiltä saamani palautteen ansiosta alkoi syventää kokonaisuutta ja tehdä tietoisesti kirjaa. Timo on kirjoittanut kirjansa englannin kielellä Internetiin ja se on luettavissa ilmaiseksi osoitteessa www.emotionalwealth.com. Kirja valmistui koomisenkuukautta sitten ja sitä käy kuukausittain lukemassa 100-300 uutta henkilöä, Timo kertoo ja jatkaa, että palautettakin tulee mukavasti sähköpostin välityksellä.

Kirjassaan Timo käsittelee elämän eri aihealueita luovuudesta stressiin, bisneksestä vapaa-aikaan ja uskonnosta seksiin. Alueita on useita, uskonnollinen kirja ei ole, vaan Timo määrittelee teostaan enemmänkin elämän oppikirjaksi. Useilla meistä on joku harrastus, esimerkiksi kalastus tai elokuvissa käynti. Näissä tilanteissa ihminen hetkellisesti unohtaa omat murheensa ja on mukana juuri siinä hetkessä jota elää. Kotimatkalla entinen ahdistus jo kuitenkin iskee palle.

Kirjan idea on , että jokaisella on mahdollisuus päästä kiinni tähän hetkeen joka hetki, eikä vain silloin, kun on tekemässä jotain miellyttävää. Eli voit olla tyytyväinen elämääsi, mikä ei tarkoita sitä että olisit onnellinen koko ajan, mutta perustyytyväinen voi olla. Ei siis tarvitse hypätä laskuvarjolla tai muuttaa Intiaan joogafarmille tunteakseen, että elää. Timo haluaa vielä korostaa että huolet ja murheet ovat tietysti olemassa, mutta niiden ei tarvitse aiheuttaa jatkuvaa ahdistusta.

Rahan mahti on yksi asia joka Timoa mietityttää. Nyky-Suomessa ollaan menossa samaan rahanahneuteen kuin suuressa maailmassa. Tärkein asia, mitä maan päältä löytyy näyttää olevan raha, raha, raha…Ihmiset luulevat että onni voidaan ostaa, mutta ei voida. Ei edes huonoa kopiota. Usein vaurauden epätoivoinen etsimisen vain lisää ahdistusta ja huonoa oloa. Henkinen vauraus on elämän rikkaus, Timo kiteyttää.

Takaisin Muut pääsivulle...

Takaisin kotisivulle...