Iltalehti 25.4.98

Hannele Korhonen


Suomalaisveljesten huikea menestystarina Los Angelesissa
Timo ja Esa tekevät huonekaluja Hollywoodin tähdille.


Kuva tekstit: USA:ssa loistavasti menestyneet Timo ja Esa Ylä-Soininmäki ovat molemmat sinkkuja ja niinollen varmasti tavoiteltuja poikamiehiä naisten keskuudessa.

Timon ja Esan vakioasiakkaiden kuvat komeilevat liikehuoneiston seinillä. - Emme ole ikinä mainostaneet emmekä aio mainostaakaan. Tieto kiertää tässä kaupungissa varsinkin kuuluisuuksien parissa suusta suuhun, Timo ja Esa kertovat.

Tässä tehdään tuolia Meg Ryanille. - Hän soittaa yleensä kerran vuodessa ja haluaa aina jotain uutta, Timo kertoo.

Asiakkaina muun muassa Madonna, Dustin Hoffman, Tom Hanks ja Jack Nicholson

Se, että asiakkaina on esimerkiksi Madonna, Dustin Hoffman, Tom Hanks tai Jack Nicholson kuulostaa lähinnä utopistiselta, mutta Timo ja Esa Ylä-Soininmäelle se on arkipäivää. Miehet ovat jo reilun kymmenen vuoden ajan pyörittäneet omaa huonekalufirmaa Los Angelesin miljoonakaupungissa. Iltalehti kävi tapaamassa heitä paikan päällä Kaliforniassa.

Ylä-Soininmäkien noin miljoonan dollarin (liki viiden ja puolen miljoonan markan) arvoinen liikekiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla Los Angelesissa. Heti sisääntuloaulassa ylelliset sohvat ja nojatuolit houkuttelevat kävijöitä kokeilemaan huonekalujen mukavuutta, ja sitä näistä, untuvilla pehmustetuista luksusluokan kalusteista löytyykin.

Tulija katse kiinnittyy väistämättä myös seinille, missä komeilee lukuisten filmitähtien ja kuuluisuuksien, kuten esimerkiksi Barbara Streisandin, Arnold Schwarzeneggerin, Meg Ryanin ja Tom Selleckin valokuvat.

Seikkailunhalu vei maailmalle

Lahdesta kotoisin oleva Timo Ylä-Soininmäki, 42, lähti 18 vuotta sitten maailmalle ja Kaliforniaan lähinnä seikkailunhalusta. Hän viihtyi Los Angelesissa erinomaisesti sillä seurauksella että nuorempi veli Esa, 36, seurasi muutaman vuoden kuluttua perässä.

- Minua viehätti ennen kaikkea Kalifornian lämpö sekä se, että kaikki oli uutta ja ihmeellistä, Timo muistelee.

Hän tuli kaupunkiin periaatteella, että kunhan nyt katsellaan... Kävi kuitenkin niin, että Timo tapasi vanhemman mestarin Monte Allenin ja meni tämän autotallissa toimineeseen huonekaluverstaaseen töihin.

- Monte teki huonekalujen irtopäällisiä ja tarvitsi apua. Timo meni hänelle ensin töihin ja minä seurasin perässä, Esa kertoo.

Viinakaupan ja bordellin välissä

Pojat olivat Monte Allenin hommissa muutaman vuoden, kunnes 1987 perustivat oman firman.

- Näimme alalla kasvun mahdollisuuksia. Allen oli kuitenkin jo tuolloin melko iäkäs ja halusi jäädä mieluummin eläkkeelle kuin laajentaa toimintaa. Hän kehottikin meitä perustamaan oman yrityksen.

Pojat vuokrasivat kiinteistön ja antoivat firmalle nimeksi Monte Allen Interiors. Tämän entisen nimen he ottivat käyttöön niin ikään Allenin ehdotuksesta.

- En tiedä, mikä ihmeen oivallus ensimmäinen paikanvalinta yrityksellemme oli, mutta onnistuimme vuokraamaan kiinteistön joka sijaitsi viinakaupan ja bordellin välissä, Timo kertoo.

- Huorat ja huumeet liikkuivat kadulla ja meno oli aika villiä. Välillä liikkeemme edustalla ammuttiin ja aina asiakkaamme eivät uskaltaneet tulla edes käymään. En vieläkään tiedä, miten katsoimme paikan niin huonosti.

Kaikesta huolimatta poikien firmalla meni tuonakin, pari vuotta kestäneenä, ajanjaksona melko hyvin. Tähän vaikutti varmasti sekin, että Monte Allen teki jo aikanaan kuuluisuuksille irtopäällysteitä ja firma oli näin ollen tunnettu luotettavana ja tasokkaana valmistajana.

Viinakaupan vierestä Esa ja Timo sitten aikanaan muuttivat muualle ja nyt viimeisten kolmen vuoden ajan Monte Allen Interiors on sijainnut omassa 800 neliön kiinteistössään Centinella Avenuella läntisessä Los Angelesissa.

Käsitöitä mittojen mukaan

- Valmistimme ensin irtopäällisiä. Opiskelimme lisäksi verhoilua ja nykyään näiden lisäksi meillä tehdään tuoleja, sohvia, pöytiä, peilejä ja ruokailukalustoja, miehet kertovat. Entisöimme myös antiikkihuonekaluja.

- Gardenassa sijaitsevassa tehtaassa on jonkin verran massatuotantoa ja osa tästä menee vientiin: Belgiaan, Hollantiin sekä Saksaan.

Monte Allen Interiors'ssa on töissä 55-60 työntekijää. Centinelalla sijaitsevan kiinteistön lisäksi miehet ovat vuokranneet tilat huonekalutehtaalle Gardenasta, missä valmistetaan suurin osa tuotteista.

- Huonekalut tehdään tilauksesta ja käsityönå mittojen mukaan. Näin ollen jokainen kaluste on aina hieman erilainen, Esa kertoo.

- Usein teemme periaatteessa yhden kodin koko kaluston. Minulla esimerkiksi on juuri suunnitteluvaiheessa erään Los Angelesin suurimman talon - kooltaan 3500 neliömetriä - kalustuksen suunnittelu, Timo kertoo.


Tähdet luottavat vain harvoihin

Monte Allen Interiors oli pitkään siitä erikoinen firma, että esimerkiksi sen liikekylttiä ei kaikkina aikoina näkynyt missään vaan tieto huonekalufirman olemassaolosta kantautui tyytyväiseltä asiakkaalta toiselle. Hollywood-tähdet kun eivät esimerkiksi puhelinluettelon keltaisilta sivuilta itselleen palveluja etsi, vaan soittavat mieluummin jollekin tuttavalleen tietäisikö tämä ketään luotettavaa tavarantoimittajaa tai yritystä.

Eli piiri pieni pyörii ja jos miljoonakaupungissa onnistuu pääsemään tähän piiriin sisään - kuten Ylä-Soininmäen veljeksille on käynyt - homma toimii kuin rasvattu.

- Sisustussuunnittelijat ja arkkitehdit suunnittelevat yhdessä kalustuksen ja teettävät sitten tähdille tulevat omat luomuksensa meillä, Esa kertoo.

- Itse olen esimerkiksi juuri tekemässä Dustin Hoffmanin talon kalustusta. Kontaktimme ovat pääasiassa suunnittelijoiden kanssa, eivät tähtien, Esa jatkaa.

Menestyksen salaisuus

Kumpikaan miehistä ei ennen Kaliforniaan muuttoaan ollut toiminut huonekalualalla.
Timo oli aikanaan myyntiedustajana myyden työkaluja ja materiaaleja. Esa puolestaan kävi Lahden taideteollisen koulun ja oli vähän aikaa Lahtelaisen Eirin palveluksessa.
Perhettä kummallakaan veljeksellä ei tällä hetkellä ole. Timo oli naimisissa suomalaisen naisen kanssa, mutta avioliitto kariutui jo jokin aika sitten.

Menestys ei näytä kummallekaan suomalaiselle nousseen hattuun vaan miehet tuntuvat jopa hivenen vaivautuneilta kun asia otetaan puheeksi, vaikka kyseessä on Los Angelesin alueen suurin mittatilaushuonekaluja valmistava yritys.

- Suurin vaikuttaja hyvään menestykseemme on varmasti tullut kotoa. Saimme nimittäin kotoa niin hyvät eväät ja korkeat standardit, että kyllä niillä pärjää missä vaan, miehet kiittelevät.

Takaisin Muut pääsivulle...

Takaisin kotisivulle...