AJATUKSIA sivu 3

Aion kirjoittaa näille sivuille havaintojani ja ajatuksiani. Nämä kirjoitukset ovat kirjoitettu ex-tempore ja siten ovat taatusti sekavia ja kieliopillisesti väärin. Ne saattavat myös olla ristiriitaisia, poliittisesti ei korrekteja ja jyrkkiä. Tarkoitukseni onkin havahduttaa ja ravistella sinua miettimään asioita. En halua, että olisit välttämättä samaa mieltä kanssani tai että uskot minua sokeasti vaan että ajattelet omilla aivoillasi ja kyseenalaistat sen, miten asiat ovat niin sinun kuin kollektiivisella tasolla. Vain itsetuntemuksen kautta voimme löytää onnen, menestyksen ja vapauden. Saatan myös editoida ja tai lisätä tekstiä vanhempiin kirjoituksiin. Otan myös mielelläni vastaan palautetta. (Tammikuu 2007)

 

< Edellinen Sivu 2  / Seuraava Sivu 4 >

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

 

- Harha

Mitä enemmän heräämme harhasta, sitä vähemmän tarvitsemme ulkopuolisia virikkeitä. Yleisesti ottaen harrastamme, koska toivomme harrastusten tuovan meille lisää hyvää oloa. Tietenkin harrastaminen (oikeista syistä) on hyvä asia, mutta useat meistä harrastavat väärien motivaatioiden takia. Sanotaan, että joku harrastaa puutarhanhoitoa, koska yksinkertaisesti pitää mullan tuoksusta, rikkaruohojen kitkemisestä ja kasvien kanssa pelaamisesta. Tällainen henkilö nauttii siitä, satoi tai paistoi, oli puutarha sitten iso tai pieni. Mutta jos ostamme kalliin talon isolla tontilla, jonne istutamme vaikeahoitoisia kalliita kasveja, jotta voimme ylpeillä talomme ja puutarhamme komeudella, niin tälle henkilölle puutarhan hoito tulee muodostumaan vain uudeksi stressin aiheuttajaksi. Hän saattaa jopa uskotella itselleen ja muille, että pitää puutarhan hoidosta. Aivan kuten eräs ystäväni huokaili yhtenä kevätpäivänä, että taas pitää ostaa kukkia, mullata ja istuttaa parvekelaatikot. Samana päivänä hän myös haaveili, että saisipa joskus oikein oman ison puutarhan, jossa olisi niin mukava myllertää. Hän ei itse huomannut ristiriitaisuuttaan. 

Mitä enemmän olemme tyytyväisiä omaan sisäiseen elämäämme, sitä vähemmän kaipaamme mitään ulkopuolista. Jeesus ja muut valaistuneet gurut kautta vuosisatojen eivät tarvinneet jännittäviä harrastuksia ja jatkuvaa puuhaamista, koska he olivat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä juuri sellaisena kuin se oli. Harrastuksissa ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta rikas elämä ei tule mistään tekemisestä, vaan se kumpuaa sisältä. Noin yleisesti ottaen kaikkein tyytyväisimmät ihmiset ovat niitä, jotka ovat tyytyväisiä omaan pieneen elämäänsä. Monesti juuri raha tuo meille mahdollisuuden juosta eksoottisissa lomakohteissa ja kalliissa harrastuksissa etsimässä onneamme. Ja siten omalla tavallaan vauraus saattaa aiheuttaa pahaa oloa, koska palaamme noilta lomiltamme yhä tyhjempinä.

*****

- Harrastukset

Harrastuksista vielä sen verran, että kannattaa ehkä katsoa, mikä on se todellinen motivaatio harrastuksiemme ja tekemisiemme taustalla. Kaverini vaimo tokaisi pilkkimisestä: ”Minun ukko saa juoda kotona.” Aivan kuten pilkkiminen on monelle paikka, missä on hyvä tissutella Koskenkorvaa kevätsunnuntaina, samoin monelle muulle kalastus, mökkeily, golf, etelänlomat, rapujuhlat, talkoot, kortteliliigojen harjoitukset, laskettelu, saunomiset, syntymäpäivät, monet juhlat, retkeily jne., ovat vain tekosyitä juomiselle. Totuus on, että ilman olutta ja viinaa harrastukset ja tapahtumat jäisivät monelta henkilöltä tekemättä. Itse asiassa monesti viina on pääasia näissä asioissa. Onko sinulla rohkeutta tarkastella objektiivisesti omia harrastuksiasi ja niiden motiiveja? Mieti, kuinka monta kertaa menisit mökille, kalaan tai harrastuksiesi pariin, jos niistä puuttuisi viina?

 

 

- Tarkastele elämäsi neutraalisti

Vaatii viisautta ja rohkeutta tarkistaa omia ajatuksiaan, periaatteitaan, päämääriään, halujaan, uskomuksiaan ja pelkojaan. Useimmat meistä elävät yleisen oletusarvon mukaan. Eli sen mukaan mitä yhteiskunta, kirkko, perhe ja ystävät olettavat elämän olevan. Mutta onko tämä oletusarvo se meidän juttu?

Myös minun täytyy (jatkuvasti) tarkastella omaa elämääni ja opetuksiani. Minua on mietityttänyt yhä enemmän positiivisuus, jota kaikki kirjat ovat täynnä. Positiivisutta mainostetaan vastaukseksi kaikkiin ongelmiin. Mutta en ole varma, kuinka hyvin se loppujen lopuksi toimii, tai ehkä on olemassa vielä tehokkaampia keinoja.

Negatiivisuudesta. Itsekin sanon usein, että olemalla myönteinen edesauttaa meitä elämään hyvän elämän, mutta myös negatiivisilla, pahoilla, vihaisilla, katkeroilla, ahneilla henkilöillä käy hyvä tuuri. He menestyvät alallaan, elävät pitkään, ovat terveitä, rikkaita ja heidän elämänsä on päällepäin katsottuna ihan ok. He saattavat olla tosi pessimistejä ja vaikeita esim. työpaikalla, mutta silti heidän elämä on yleisesti ottaen aivan yhtä hyvä kuin kaikkien muidenkin henkilöiden samalla työpaikalla. Joku toinen on erittäin tunnollinen, auttaa työkavereitaan on hyvä ja rehellinen ihminen, mutta loppujen lopuksi hän ei ole yhtään sen onnellisempi kuin tämä negatiivinen henkilö on. Eli mikä selittää tämän näennäisesti ristiriitaisen asian?

*****

- Hyvyys

Hyvyys ei takaa onnea, eikä pahuus pahaa oloa. Molemmat ovat vain sanoja ja se, mitä ne tarkoittavat, voi olla täysin erilainen eri ihmisille. Hyvyys on palkinto itsessään. Siitä ei välttämättä seuraa mitään hyvää. Jos me olemme hyviä, jotta siitä seurasi jotain, niin silloin mukana on pyyde, eikä se ole enää aitoa hyvyyttä. Itse asiassa se saattaa ajoittain olla pahuutta. Yleisesti ottaen kylläkin voi sanoa, että jos olemme aidosti hyviä meillä, on paljon suurempi mahdollisuus siihen, että elämämme tulee olemaan hyvä.

Pahuus on katsojan silmässä. Islamilaiset terroristit ovat pahoja meidän silmissä, mutta ei omiensa joukossa. Jopa Saddam saattoi koko valtakautensa ajan uskoa, että hän tekee kaiken oman maansa ihmisten eteen, aivan kuten Bush uskoo tekevänsä sotimalla arabeja vastaan. Molemmat henkilöt ajattelivat tekevänsä hyvää, kun todellisuudessa molemmat aiheuttivat pahaa.

Oliko Saddam onnellinen? Tietenkään en voi varmuudella sanoa mitään suuntaan tai toiseen. Mutta vaikka hänet hirtettiin lopussa, hän ehti elää suhteellisen vanhaksi. Hän eli taatusti jännittävän elämän palatseissa ja matkustellen maailmalla. Hänellä oli valtaa ja rahaa tyydyttää kaikki halunsa, oli ne sitten mitä tahansa. Hänellä oli kaikki uusimmat lelut ja huvitukset, parhaat lääkärit, ravinto ja apu sormennapsauksen päässä. Hän pystyi jakamaan miljardeja dollareita perheelleen, sukulaisilleen ja ystävilleen. Hän oli kuuluisa, hänellä oli tärkeä työ, hän kirjoitti kirjoja ja vaikutti historiaan. Tekikö kaikki tämä hänestä onnellisen, sitä en tiedä, mutta jos sitä verrataan esim. jonkun suomalaisen tavallisen ihmisen elämään, joka tekee vuorotyötä minimipalkalla jossain keskellä synkkää korpea, niin kummalla on parempi mahdollisuus (pinnalliseen) onneen. Vaikka Saddam olisi tietänyt olevansa paha, niin silti luulen hänen olleen ainakin yhtä onnellinen kuin tämä esimerkki-suomalainen. Yllä olevan tarkoitus ei ole verrata ketään, vaan näyttää, että nämä asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin miltä ne saattavat tuntua. Juuri sen takia niitä pitää ruotia ja miettiä kaikilta eri kanteilta. Ainostaan ymmärtämällä nämä asiat juurta jaksaen voimme ymmärtää itsemme.

*****

PALAUTETTA: .... Mutta asiaan... luin todella mielenkiinnolla blogiasi jossa kerroit että se saattaa kuulostaa hyvinkin negatiiviselta jne. Olen itse jo vuosia pohdiskellut samojen asioiden kehässä ja monet mielipiteesi voin hyvinkin allekirjoittaa. Se, että onko ne oikeita ei kukaan voi antaa vastausta. Voiko ihminen oppia ja tulla paremmaksi suhteessa muihin ihmisiin ja ympäristöönsä? Hetkellisesti kyllä... joskus tuntuu jopa siltä että on itsekin oppinut jotain, mutta sitten huomaa aina löytävänsä itsensä samoista maneereista ja rutiineista. Tuttu on niin turvallista, muutos oli se sitten positiivista taikka negatiivista tuntuu aina pelottavalta.

Yleensäkin kaikkea leimaa pelko. Ei uskalla elää koska pelkää elää. Keskinkertaisuus ja vaikeneminen on kaikessa ahdistavuudessaankin helpompaa kuin kohdata se suuri mörkö joka voisi paljastua kaiken maskin takaa. Ottaisinko minä vastuuta omasta elämästäni? On helpompaa syyttää huonoa työnantajaa ja esim. vaikeita lapsia ja tunteettomia omia vanhempia jne. siitä, että tyydyn elämään puolittaisena sieluna ja kieltäydyn tutustumasta todelliseen itseeni. On helpompaa olla uhri.

Mutta... en osaa itsekkään kertoa miksi kirjoitan tätä vastinetta Sinulle. Ehkä lohduttaa tieto että edes joku on tehnyt jotain elämälleen vaikka tie ei varmasti ole ollut helppo eikä ruusuinen. Toivotan voimia ja uskoa (vaikket enää uskovainen olekaan) taipaleellasi. Minä uskon että ihminen voi saada kaiken minkä haluaa, mutta jos ei ole rohkeutta ottaa vastaan haluamaansa, ei sitä myöskään saa. ....

VASTAUS: Yes tällaista tämä meidän taival täällä maanpäällä on. Liian usein se on ongelmasta, vastoinkäymisestä tai siitä samasta vanhasta tylsästä toiseen menemistä. Kaikki on puurtamista ja väkisinivääntämistä, kun lähes kaikki voisi olla niin paljon nautinnollisempaa. Kun katsomme ympärillemme; maapallon, luonnon, ihmisten ja elämän yleensä monimuotoista ja kauneutta, niin mahdollisuudet ovat 110 % siihen, että meillä kaikilla voisi olla erittäin antoisaa täällä, kun nyt valtaväestöllä elämä tuntuu olevan sitä samaa vanhaa tylsää vääntämistä.

ikä estää meitä elämästä elämää joka todella maistuu joltain? Me itse, ei kukaan muu. Meidän omat asenteemme, uskomme ja pelkomme. Eikä mikään muu! Hyvä uutinen on, että jos kerran se on meistä itsestämme kiinni, niin silloin me voimme halutessamme tehdä tälle asialle jotain.

Mistä me saamme nämä meidän asenteemme, uskomme ja pelkomme? Vallassa olevilta valtarakenteilta; yhteiskunnalta ja kirkoilta. Jos sinä olisit syntynyt esim. Afganistaniin jossa Talibanit / Mullat pitävät uskonnollista kuria niin takaan, että asenteesi elämää kohtaan, uskosi ja pelkosi olisivat täysin erilaisia, kun mitä ne ovat nyt.

Mutta oli miten oli, ehkä kaikkein paras paikka aloitta itsensä kehittäminen on: Sanomalle elämälle YES sellaisena kuin se kohdallesi tulee juuri nyt. Se ei voi olla minkään muun näköistä. Muutoksen alku on, nähdä oma elämä neutraalisti sellaisena kuin se on, eikä vastustaa sitä. Tästä voi kummuta uutta. Tämä uusi saattaa olla jotain täysin uutta, mutta usein se on myös vanhaa, eli mikään muu ei muutu, kuin meidän asenteemme elämää kohtaan. Meidän asenne muutos auttaa meitä nauttimaan elämästämme juuri sellaisena kuin se on. Meidän ei tarvitse tehdä mitään suuria muutoksia tai repiä juuriamme irti nykyelämästämme, vaan alamme uudelleen arvostamaan lapsiamme, puolisoamme ja koko elämäämme sellaisena kuin se on. Meillä on asunto, terveyttä, aika matkustella, mökki, ruokaa ja hyvä ilmainen koulutus lapsille, vanhemmat, ystäviä, rauha maassa, rahaa, kaikki tarvittavat lelut ja välineet, harrastuksia ja vapaus tehdä mitä haluamme. Tämä on aika hyvä paikka aloittaa kohentamaan elämäänsä. Eikö näin ole? Mieti minkälaiset mahdollisuudet sinulla olisi kohentaa elämääsi jos olisit syntynyt naisena Mullojen alaiseksi jonnekin Afganistanin vuoristoon.

*****

- Raamattu ja uskonnot

Raamatun eri käännöksistä. Joidenkin lähteiden mukaan Raamatussa on tuhansia käännösvirheitä. Mieti sitä, että jos kirkko vielä tänäkin päivänä muuttelee Raamattua kääntäjien mielen mukaan, niin millaista Raamatun kääntäminen on ollut 1000 vuotta sitten? Eli millä varmuudella voimme olettaa, että nykyinen Raamattu ylipäätänsä on alkuperäistekstiensä mukainen? Ohessa linkki aiheesta.

Englanninkielisessä Raamatussa sanotaan papeille ja munkeille seksuaalisuudesta, että heidän tulee elää selibaatissa (englanniksi: celibate). Mutta mitäs jos joku keskiaikainen lukihäiriöinen pappi korjaili tekstiä väärin? Ehkä alkuperäisessä Raamatussa sanottiinkin: Celebrate your sexuality. Eli pitää juhlia ja ylistää seksuaalisuuttaan. :-)) No niin vitsit sikseen ja asiaan:

Evankeliumi Luukkaan mukaan 17:19 ja 20/21 Milloin Jumalan valtakunta tulee? Linkki.

(Tämä on hyvä linkki. Voit vertailla Raamatun tekstejä monella eri kielellä.)

1992 Raamattu: Ja hän sanoi miehelle: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut."

1933/88 Raamattu: Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut".

1776 Raamattu: Ja hän sanoi hänelle: nouse ja mene! sinun uskos on sinun vapahtanut.

Minusta sanoilla pelastanut ja vapahtanut on erittäin suuri ero. Seuraavaksi sama luku: Jae 20/21:

1992: Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, 21. eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

1933/38: Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."

Mielestäni sillä on aika suuri merkitys, onko Jumalan mahdollinen valtakunta meidän keskellämme vai sisäisesti meissä.

Niiniven miehet ovatkin asukkaita: Matt. 12:41 Linkki.

1992: Niniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion. He kääntyivät, kun Joona saarnasi heille, ja tässä teillä on enemmän kuin Joona!

1933/38: Niiniven miehet nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joonas.

Täysin virheellinen lause: 5 Moos.32:13 Linkki.

1992: Hän nosti heidät vuorten valtiaiksi, ja he saivat syödä pellon antimia, kerätä hunajaa kallionkoloista ja oliivisatoa kivikkoisilta mailta.

1933/38: Hän kuljetti hänet maan kukkuloiden yli ja ruokki häntä pellon antimilla; hän antoi hänen imeä hunajaa kalliosta ja öljyä kovasta kivestä.

Juuri näiden mielipide-erojen takia maailmassa on niin paljon eri kirkkoja ja lahkoja. Kirkoissa on paljon ristiriitaisuutta. Seurakuntien tiedetään yleisesti olevan niitä kaikkein vaikeimpia ja riitaisimpia työpaikkoja. Kaikki tämä on vain osoitus siitä, että kirkko ei itsekään toimi uskonsa mukaan.

Kääntäjien henkilökohtaiset mielipiteet ja omaperäiset käännökset syövät kaiken sen arvon, mitä Raamatulla on. Miten sellaiseen kirjaan, jota voidaan muutella miten sattuu, voi perustaa koko elämänsä, moraalinsa ja koko yhteiskunnan toiminnan?  Jos se todella on Jumalan sana, niin eikö se ole pyhä ja pitäisi pyrkiä pitämään alkuperäisenä.

Vaikka minulla on vahvat mielipiteet tästä asiasta, niin silti jopa minusta tuntuu hieman väärältä kyseenalaistaa kirkkoa ja uskontoa. Niin paljon luterilainen kasvatus vaikuttaa taustalla. Näiden asioiden ruotiminen on vähän kuin insesti, siitä ei pitäisi puhua ääneen. On parempi jos voisi pistää pään pensaaseen ja teeskennellä, että kaikki on hyvin. Mutta vain ymmärtämällä sen, miten ja mitkä tahot kontrolloivat meitä, voimme päästä eroon näistä vaikutuksista ja tulla vapaiksi. Samoin jos ymmärrämme kaiken sen hyvään mitä niissä on, niin voimme käyttää niitä hyväksemme.

Jos me emme korjaa todellisia perusongelmia, joita meillä / yhteiskunnalla on, niin miten voisimme edes olettaa, että pystyisimme korjaamaan pysyvästi ainuttakaan ihmiskuntaa vaivaavista ongelmista. Uskon, että juuri uskonto ja kirkot ovat yksi niistä perussyistä, miksi meillä on niin paljon ahdistusta ja suvaitsemattomuutta, sotia sekä muita rotujen ja kansojen välisiä ongelmia. Jos tarkastelemme meitä vaivaavien ongelmien ydintä oikein tarkkaan, niin huomaamme, että uskonnot ovat mukana lähes kaikissa meitä koskevissa ongelmissa niin yksilö kuin yhteiskunnallisella tasolla.

Jotkut henkilöt ihmettelevät kirkonvastaisuuttani. Kuten olen aieminkin sanonut, en ole uskontojen perusopetuksia vastaan, vaan käytän niitä itsekin kirjoissani. Ongelma on, että kirkolla on suuri valta siihen, miten me käyttäydymme, millaiset ovat moraalikäsitteemme, jne. Ja minusta kirkot ovat käyttäneet valtaansa väärin kontrolloidessaan meitä. Mieti hetki, että mitäs jos kirkot ovatkin väärässä! Kuvittele millaista elämä saattaisi olla, jos kirkkoja ei olisi ollut olemassa. En usko, että se olisi jotain barbaarista kaaosta, vaan uskon vakaasti, että elämämme olisi paljon vapaampaa ja siten parempaa. Jotta voisimme olla vapaita, meidän on kyseenalaistettava ne asiat, jotka vaikuttavat eniten meidän elämäämme, olivat ne uskonto tai muut asiat. Tämä ei tarkoita epäilyä tai syyttämistä, vaan objektiivisesti katsomista.

Yksi hyvä esimerkki kirkkojen luomasta harhasta. Kirkon mukaan Raamattu on Jumalan sanelema, mutta kuitenkin se katsoo voivansa sormeilla oman päänsä mukaan näitä Jumalalta tulleita käskyjä. Jeesuksen aikana ja vielä pitkään hänen jälkeensäkin naisia ei laskettu kirkkoihin ja muutenkin Raamatun mukaan naiset olivat alemman tason ihmisiä. Naiset eivät voineet olla pappeja. Enkelit olivat alkuperäisten kirjoitusten mukaan miehiä. Mutta nyt Raamattua tehdään poliittisesti korrektiksi. Syy tähän on se, että kirkko pelkää menettävänsä valtansa ja siksi se muuttaa Raamattua ja itseään epätoivoisesti, jotta nykyihminen ei hylkäisi sitä. Ei ole kuin ajan kysymys, että myös homoseksuaalisuutta koskevat negatiiviset viitteet poistetaan Raamatusta, aivan kuten nyt sitä kiireellä muokataan niin, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. Tänä päivänä on enää vaikea syöttää seurakuntalaisille, että naiset olisivat vähemmän arvoisia Jumalan edessä kuin miehet.

Ohessa erään pastorin mielipide uudesta Raamatusta: "Haluan varoittaa kaikkia suomalaisia kirkkomme uudesta raamatunkäännöksestä, joka otettiin virallisesti käyttöön adventtina 1992. Älkää käyttäkö sitä koskaan. Se on valtaosin täysin harhaoppisten ihmisten tekemä ja uskon, että Jumalan Pyhä Henki ei ole ollut mukana tässä kääntämistyössä. Hänen ei ole annettu vaikuttaa lopputulokseen.

Perusteluni näinkin vahvaan väitteeseen on se, että olen itse, henkilökohtaisesti, kuunnellut kääntämistyössä mukana olleita kreikan ja heprean asiantuntijoita useita kymmeniä tunteja ollessani opiskelemassa Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa 80-luvun loppupuolella. Ihmettelin silloin heidän kommenttejaan meneillään olevasta käännöstyöstä ja siitä miten mikäkin Raamatun paikka pitäisi kääntää ja mitä se muka tarkoittaa heidän mukaansa, so. nykyisen liberaalisen teologisen näkemyksen mukaan. Heidän puheissaan oli usein myös mukana selvää pilkkaa ja ivaa sekä ylimielisyyttä asenteella: "Kyllä me nykyään ymmärrämme nämä asiat paljon paremmin kuin kukaan koskaan aikaisemmin!"

Tietenkin on myös olemassa hyviä pappeja ja seurakuntatyöläisiä, jotka aidosti haluavat ihmisten parasta. Mutta nämä henkilöt olisivat yhtä hyviä myös ilman kirkkoa tai uskontoa. Suomessa niin poliitikot kuin papit ja muut vallassa olevat henkilöt ovat vielä melko rehellisiä. Olen asunut viimeiset 27 vuotta etupäässä ulkomailla: USA:ssa ja Thaimaassa, joissa kirjoittamani asiat ovat arkipäivää. Näin ollen kirjoitukseni tietenkin heijastavat kokemuksiani maailmalla. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö Suomessakin olisi paljon parannettavaa tällä saralla, ja jos ei muuta, niin pitää olla tarkkana, että nämä asiat paranevat eivätkä pahene tulevaisuudessa.

Ymmärrän, että uskonto jos mikä on jokaisen oma asia. Tarkoitukseni ei ole saada sinua eroamaan kirkosta tai muuttamaan uskoasi, vaan haluan havahduttaa ihmiset ajattelemaan omin aivoin. Monet meistä ovat laiskoja ja emme milloinkaan pysähdy miettimään näitä tärkeitä asioita vaikka niillä on suuri merkitys siihen minkälaista elämämme on. Minä olin 25-vuotias kun opin, että naisilla ja miehillä on sama määrä kylkiluita. Uskoni niin vahvasti uskonnontunnilla kerrottuun tarinaan, että mies on tehty naisen kylkiluusta. Ymmärrän, että tämä on vertauskuvallinen tarina, mutta jostain syystä en ikinä kyseenalaistanut sitä. Itse en kuulu mihinkään uskonnolliseen suuntaukseen tai tai sen vastaiseen järjestöön. Ohessa kattava uskonnollinen linkki hakemisto.

*****

- Elämän vastustaminen

Kun sinulla on henkisesti paha olla; katsopa tarkkaan, niin huomaat, että sillä hetkellä vastustat sitä miten elämäsi juuri silloin on. Totta kai jos olemme esim. fyysisesti sairaita tai kivussa, niin vastustamme tätä olotilaa. Mutta jopa kipu saattaa hellittää jos emme kiinnitä siihen niin paljon huomiota. Tämä on sama kuin jos olemme kovalla pakkasella ulkona ja valitamme kuinka kylmä meillä on, niin palelemme yhä enemmän. Mutta jos onnistumme keskittämään ajatuksemme johonkin muuhun, vaikka kauniiseen talviseen maisemaan, niin emme tunne kylmyyttä samassa määrin. Se asia, johon kiinnitämme huomion laajenee elämässämme.

Tämä JATKUVA konflikti (realiteetin vastustaminen) omassa mielessämme on pääsyy pahaan oloomme. Miten voimme olla tyytyväisiä tai onnellisia, jos jatkuvasti - niin henkisesti kuin fyysisesti - vastustamme olemista siellä missä olemme? Emme mitenkään.

*****

- Miten eroon pahasta olosta?

Monet kysyvät, miten päästä eroon pahasta olosta. Kaikki yritykset päästä siitä eroon ovat pakoa todellisuudesta... siitä, että sinulla on paha olla. Ei hyvää oloa tai mielenrauhaa voi löytää pakenemalla sitä, miten sinä ja asiasi ovat. Sillä hetkellä kun sinua ahdistaa, et voi olla mitään muuta kuin ahdistunut. Realistisesti / neutraalisti huomioimalla, että näin on, voi uusi alkaa. Joskus on  mukava oikein kunnolla mässäillä itsesäälillä ja nauttia kun on niin paha olla. Mutta jos pakenet, vastustat tai yrität muuttaa oloasi paremmaksi, paha olosi vain vahvistuu.

Oletko muuten huomannut, että kun sinulla on paha olla pitemmän aikaa, et pidä itsestäsi hyvää huolta. Itselläni oli juuri parin päivän matalapaine päällä. Mikään ei tahtonut luistaa, kaikki maistui vanhalta koivuhalolta. Huomasin myös, että jätin vitamiinien oton väliin. En myöskään laittanut aurinkovoidetta ulos mennessä. En jaksanut lähteä kuntosalille jne... Ajatteluni oli pessimististä: turhaa se on kaikki, mitä näitä suotta tekee...  Eli pointtini on, että pahalla ololla saattaa olla suuri hinta, jos emme pidä itsestämme huolta. Mieti milloin sinä ylensyöt: ahdat suuhusi pussitolkulla perunalastuja, makeisia, suklaata, jäätelöä, tai jätät kuntoilun väliin. Eikö se ole juuri silloin kun sinulla on paha olla? On aivan ok silloin tällöin syödä suklaata. jne... mutta ei viikkotolkulla.

Kun meillä on paha olla, olemme itsekkäitä kuin pienet lapset. Kiukuttelemme ja oletamme, että saamme sanoa ja tehdä melkein mitä vain kumppanillemme ja ihmisille ympärillämme. Niin parisuhteissa kuin työpaikoilla ihmiset purkavat omia ongelmiaan, turhautumisiaan ja pahaa oloaan. Suuri osa yleisestä pahasta olosta työpaikoilla johtuu juuri tästä. Yritämme korjata sitä viikonlopun retriiteillä, mutta kolme päivää retriitin jälkeen kaikki on taas ennallaan. Yritämme korjata kokonaisuutta jota on mahdotonta korjata, mutta jos me jokainen itse korjaisimme itsemme, niin samalla korjautuisi myös kokonaisuus.

*****

- Lääkefirmat

Ohessa infoa siitä, kuinka isot lääkefirmat manipuloivat lääkäreitä ja meitä käyttämään lääkkeitä. Tämä jenkki lääkäri on kirjoittanut juuri sen mitä itsekin olen halunnut sanoa. En kylläkään ole täysin vakuuttunut kaikista hänen peloistaan, kuten että mikrossa lämmitetty ruoka on vaarallista. Molemmissa ääripäissä mennään joskus liian pitkälle. KETÄÄN ei pidä uskoa sokeasti, mutta meidän pitää olla avoin sille mahdollisuudelle, että ehkä he ovat oikeassa. Voi hyvinkin olla, että en HALUAISI uskoa mikron vaarallisuuteen, koska olen laiska ruoanlaittaja :-)

I don't hesitate to bring instances of manipulation to your attention. The only way you can fight back -- the only way you can protect yourself -- is by getting the real truth. That's what you'll get at Mercola.com. Discover What the Mass Media Won't Tell You.

Big Corporate Ads and Public Relations Are Truly Expert at "The Art of Manipulating" Your Emotions and Mind. No one does it better than the existing medical establishment. Find out how the multinational corporations, the government and the media are constantly deceiving you.

Drug Companies Control Nearly The Entire "Health" System. They spend more than four billion dollars every year on direct-to-consumer ads in the US alone to convince you to use drugs as the quick an easy health solution.

Four billion dollars sounds like a lot of money but they spend four times that -- $16 billion every year -- to convince medical doctors in the US to prescribe drugs.That's more than $10,000 for every licensed doctor in the US!

Cholesterol Drugs. If you've been brainwashed into believing that lowering your cholesterol with pills is the best way to avoid heart disease, then you'll have your eyes opened up by reviewing the real story you won't see in the media -- just read the truth about cholesterol lowering drugs.

Diabetes Drugs. Virtually the entire conventional medical community is clueless about how to treat diabetes. In fact, what most physicians are teaching you about diabetes may actually be killing you. Controlling your insulin levels with proper diet and exercise can help eliminate Type 2 diabetes in virtually everyone.

Anti-Inflammatory Drugs. It sounds great to take a pill and get rid of your pain, but over 60,000 people were killed by choosing Vioxx for their arthritic pain relief -- and over 100,000 more were seriously injured. Mercola.com issued the first public warning about the dangers of Vioxx nearly a year before it even came on the market.

Splenda Isn't So Splendid. If you've been deceived by high-paid marketing into believing that the artificial sweetener Splenda is safe and natural, you need to read the research I have compiled on this for you.

Splenda on keinotekoisen sukraloosi-makeutusaineen tuotenimi USA:ssa. Huhtikuussa  Huhtikuussa 2006 Coca-Cola Light -juomassa aspartaami korvattiin sukraloosilla. Sukraloosia käytetään muun muassa ruokien, juomien, maitotuotteiden ja leivonnaisten makeuttamiseen mutta myös pöytämakeuttajana sokerin tapaan.

Luulin, että nettiä ei voi kontrolloida, mutta kuulemma joissakin Euroopan maissa tulee oheinen teksti Splenda-linkkiä avattaessa.

"Attorneys acting on behalf of the manufacturers of sucralose, Tate & Lyle PLC based in London, England, have requested that the information contained on this page not be made available to Internet users in England."

Eli suomeksi: "Lontoolaisen sukraloosin valmistajan, Tate & Lyle PLC yrityksen lakimiehet ovat pyytäneet, että tällä sivulla oleva informaatio estetään näkymästä internetin käyttäjille Englannissa."

Mikä voisi olla syy siihen, että he yrittävät epätoivoisesti kontrolloida tämän informaation leviämistä Eurooppaan? Voisiko se olla siksi, että sukraloosi on vaarallista ihmisille? Tämä on erittäin hyvä esimerkki siitä, kuinka meitä kontrolloidaan ison rahan voimalla.

Oli miten oli... tämä lause tässä koko jutussa on erittäin tärkeä niin henkisen kuin fyysisen terveyden kannalta: The only way you can protect yourself -- is by getting the real truth. Eli: Voit suojella itseäsi vain jos tiedät mikä on totuus. On mahdollista, että meitä kontrolloivat tahot eivät olekaan meidän puolellamme? Mieti sitä!

Itse tilaan valtaosan ravinteistani USA:sta. Hinnat ovat huomattavasti halvempia ja valikoima paljon parempi kuin suomessa. www.iherb.com on erittäin edullinen ja hyvä paikka tilata vitamiineja. Suomen tulli ei yleensä tarkista lähetyksiä jos niiden arvo lähetyskuluineen on alle $80 dollaria. Ja jos pidät lähetyksen arvon alle $80 dollaria ja painon alle 1,5 kiloa, niin lähetyskulut ovat vain $4 dollaria! iHerb:in sivulla on lisätietoa.

Saat $5 alennuksen jos käytät tätä: CIP016 koodia ensimmäisessä tilauksessasi.

 

 

< Edellinen Sivu 2 / Seuraava Sivu 4 >

Etusivu: www.timoyla.com