Kokonaisvaltainen menestys näyteluku:

Valitsemme itse polkumme sekä sen kivisyyden

Istun isolla kivellä lukemassa kirjaa. Viime päivien helteet ovat jo vähän hellittäneet, mutta kivessä ne vielä elävät täysillä. Kuivuudesta käpristyneet vaahteranlehdet kahisevat jaloissani. Naapuritalon täysvalkoinen kissa hiipii äänettömästi ojan vartta hiiri mielessään. Kivestä huokuva lämpö tekee siitä miellyttävän paikan istua, mutta luonnolleen uskollisena se on myös kova.

Kuljet sitä polkua minkä valitset

Kivi tuo mieleeni vanhan kiinalaisen tarinan, jossa nuori mies meni vanhempiensa painostuksesta luostariin. He sanoivat, että munkin virka oli arvostettu ja että samalla hän löytäisi valaistumisen. Erään vanhan munkin suosituksesta hän päätyi kaukaiseen zen-luostariin.

Tuo luostari oli siinä mielessä erilainen, että siellä vallitsi vapaus: oppilaan täytyi itse löytää oma tiensä. Joku tutki Buddhan sanomaa, joku meditoi päivät päästään. Jotkut munkit tunsivat vetoa karateen ja muihin kamppailulajeihin. Siellä oli vain yksi kirjoittamaton sääntö: kesken luovuttamisesta seurasi suuri häpeä. Kun jotain aloittaa, se pitää viedä loppuun hinnalla millä hyvänsä.

Nuori munkki kokeili monia erilaisia tapoja, mutta mikään ei oikein tuntunut hänestä omalta. Niinpä hän päätti istua eräällä kivellä niin kauan kunnes onnen salaisuudet valkenisivat hänelle. Hän nousi kiveltä vain muutamiksi tunneiksi syömään ja nukkumaan. Muuten hän istui kivellään pohdiskellen ja rukoillen jumalia, että ne näyttäisivät hänelle tien valaistumiseen.

Tuli talvi, tuli kesä. Satoi ja paistoi. Vuodet vierivät vääjäämättömästi omaa vauhtiaan. Munkki istui kivellä itselleen uskollisena luottaen siihen, että jonain päivänä valaistuminen löytyisi. Kului kaksikymmentä pitkää vuotta. Eräänä päivänä hän yhtäkkiä nousi kiveltään. Luostarinjohtaja kiirehti munkin luo: ”Mitä nyt, löysitkö valaistumisen?” ”En löytänyt, mutta oivalsin vihdoinkin, että kivi on kova”, munkki vastasi. Luostarinjohtaja väitti vastaan kiihtyneenä: ”Olet viettänyt kaksikymmentä vuotta kivellä. Mitä ihmiset tulevat ajattelemaan sinusta, jos luovutat?” Munkki katsoi luostarinjohtajaa syvälle silmiin ja sanoi: ”Itse asiassa toinen oivallukseni onkin juuri se, että ei ole koskaan liian myöhäistä antaa periksi ja että se, mitä ihmiset ajattelevat minusta, ei kuulu minulle.” Luostarinjohtaja protestoi: ”Jos annat periksi näin pitkän ajan jälkeen, niin silloinhan kaikki nuo vuodet ovat menneet täysin hukkaan.” ”Minun täytyi istua tuolla kivellä kaksikymmentä vuotta oivaltaakseni, ettei minun pidä istua sillä enää päivääkään. Yksikin päivä lisää olisi hukkaan heitettyä aikaa”, munkki vastasi ja jatkoi: ”Oivalsin myös sen, että vaikka tämä luostari perustuu vapauteen, jo pelkästään se kirjoittamaton sääntö, ettei saa antaa periksi, rajoittaa vapautta ja siten tuhoaa mahdollisuuden herätä ja löytää todellinen vapaus – vapaus, jota valaistuminen on.” ”Sinä siis sittenkin löysit valaistumisen?”, johtaja tivasi. ”Ei ollut mitään löydettävää”, vastasi munkki ja käveli ulos luostarista.

Onko sinun kivesi kova?

Kuinka monta vuotta me hukkaamme istumalla omalla kivellämme ennen kuin uskallamme rehellisesti katsoa, onko se mahdollisesti kova? Milloin uskallamme antaa periksi? Milloin ymmärrämme jättää kuolleen uran tai yrityksen taaksemme ja lähteä rohkeasti kohti seuraavaa seikkailua? Milloin uskallamme katsoa peilistä syvälle silmiimme ja huomata, että ehkä on olemassa parempia ja helpompia tapoja elää ja työskennellä? Milloin uskallamme sallia itsellemme vapauden?

Kuka on valinnut kivesi – sinä itse vai joku muu?

Aivan kuten tarinan munkki valitsi munkin viran ja luostarin vanhempiensa ja vanhan munkin suosituksesta, myös me valitsemme oman kivemme perustuen ympäristömme ohjaukseen tai määräyksiin. On erittäin tärkeää pysähtyä miettimään, miksi elämme niin kuin elämme. Ehkä valitsemamme tie ei olekaan meille se kaikkein optimaalisin tapa elää. Ehkä olemmekin valinneet polkumme – ja myös sen kivisyyden – jonkun vaikutusvaltaisen henkilön ohjauksen mukaan.
Ystäväni kävi etelänmatkallaan kuuluisan ennustajan luona. Ennustaja kertoi näkevänsä ystäväni sylissään kaksi lasta, jotka eivät olleet hänen omiaan, sekä lapsen joka ”on ja ei ole olemassa” ja että hän asuisi joskus tulevaisuudessa ”ison veden äärellä”. Ystäväni oli ”unohtanut” ennustuksen, kunnes vuosia myöhemmin se tuli hänen mieleensä. Hän huomasi, että oli käynyt juuri niin kuin hänelle oli ennustettu. Hänellä oli ollut suhde mieheen jolla oli kaksi lasta, abortti tämän suhteen aikana ja nyt hän asui lähellä järveä.

Oliko ennustaja kyennyt näkemään ystäväni tulevaisuuden, vai oliko ennustus iskostunut hänen alitajuntaansa ja siten vaikuttanut hänen päätöksiinsä? Ehkä ystäväni ihastui tuohon mieheen vain koska tällä oli kaksi lasta. Ehkä ennustajan sanat olivat vaikuttaneet alitajuisesti jopa hänen päätökseensä tehdä abortti.

Toisen vastaavanlaisen esimerkin tarjoaa amerikkalainen tosi-tv-ohjelma ”Häähullut”, jossa seurataan kihlaparien häävalmisteluja. Eräs morsian kertoi ennustajan ennustaneen hänelle, että hänen tulevalla miehellään olisi apinamaiset kasvot ja että hän pukeutuisi pukuihin. Morsian kertoi ohjelmassa aivan avoimesti, että siitä eteenpäin tavatessaan mahdollisia aviomieskandidaatteja hän tarkisti, millaiset kasvonpiirteet heillä oli ja olivatko he liikemiehiä. Kuten arvata saattaa, hänen tulevalla miehellään oli ”apinamaiset” kasvot. Hän siis valitsi aviomiehensä ennustajan sanojen mukaan. Emme tietenkään pysty pelaamaan ’entä jos’ -peliä, mutta voi hyvinkin olla, että ilman ennustuksia näiden naisten elämä olisi toisenlaista. Ehkä ennustajat pystyivät näkemään tulevaisuuteen, mutta ehkä heidän ennustuksensa olivatkin vain pelkkiä arvauksia.

Auktoriteetin – opettajan, vanhempien tai uskonnollisten johtajien – sanat ovat meille usein kuin ”käsky”. Jos opettaja sanoo, ettemme osaa vaikkapa laulaa tai piirtää, niin yleensä kehityksemme kyseisellä alueella pysähtyy välittömästi. Nämä naiset saattoivat huomaamattaan toteuttaa tällaista käskyä. Tietenkin nuo käskyt voivat myös olla positiivisia ja kannustavia.

Päättämisen helppous

Palatkaamme takaisin munkki-ystäväämme. Hän valitsi itse polkunsa tuohon luostariin; kukaan ei pakottanut häntä sinne. Hän olisi voinut nousta kiveltään milloin tahansa. Näin ollen hän ei voi syyttää ketään noista ”hukkaan” menneistä vuosista. Meidän on helpompi olla itsemme kanssa, jos voimme pettää itseämme ajattelemalla, että tuhlaamamme vuodet eivät ole omaa syytämme. Toisten syyttäminen kuitenkin sitoo meidät ikuisesti kiinni katkeruuteen ja pettymykseen. Tunteemme ovat syy, ja elämämme on niiden seuraus. Syyttämisestä ei voi kummuta mitään hyvää. Päinvastoin: juuri syyttämisen takia elämämme jatkuu yhtä huonona kuin ennenkin. Syyttäminen tai epäily ei ole tervettä, mutta asioiden kyseenalaistaminen on.

Olisiko munkki voinut tehdä nuorena toisenlaisen valinnan? Ei olisi, sillä jokainen ajatuksemme ja päätöksemme perustuu siihen, mitä tiedämme juuri sillä hetkellä. Emme voi tietää sitä, mitä emme tiedä. Voimme yrittää kuvitella, miten eri skenaariot saattaisivat toimia tulevaisuudessa, mutta silti päätöksemme tulevat perustumaan aina siihen, mitä tiedämme, luulemme tai uskomme päätöksentekohetkellä. Jokainen tekemämme päätös on siis oikea päätös. Ei ole vääriä päätöksiä.

Tämän seikan oivaltaminen poistaa paineita ja turhaa jossittelua. Se ei kuitenkaan tarkoita, että voisimme käyttää sitä tekosyynä ja tehdä mitä vain. Mutta päätettyämme jotain voimme lopettaa jossittelun, koska tuolla hetkellä emme voineet päättää toisin. Tärkeää on se, mitä teemme päätöksen jälkeen. Esimerkiksi harkitessamme, pysyäkö nykyisessä työssämme vai jättää se, kumpikin vaihtoehto voi olla hyvä tai huono. Mutta vasta se, mitä teemme päätöksemme jälkeen, tekee siitä jommankumman.

Totuus ja vapaus

Olisiko joku voinut pelastaa munkin tuolta kiveltä? Ei olisi, sillä ketään ei voi pelastaa itseltään. Kuulemme, näemme ja uskomme mitä itse haluamme, joten ketään ei voi puhua pois omalta kiveltään. Eikä tarvitsekaan, sillä kukaan ei tarvitse pelastamista. Meidän on annettava jokaiselle mahdollisuus istua kivellään niin kauan kuin haluaa, oli se sitten miten kova tahansa. Joidenkin ihmisten täytyy hakata päätään seinään ja vaipua pohjaan. Jos puoliväkisin pelastaisimme jonkun, hän tulisi syyttämään meitä kaikista tulevista vastoinkäymisistään. ”Katso nyt, jos et olisi pakottanut minua vaihtamaan työpaikkaani, niin tätäkään ei olisi tapahtunut” -virsi tulee soimaan loputtomiin.

Löysikö munkki valaistumisen? Kyllä ja ei. Hän oivalsi sen totuuden, että kivi on kova ja että hän voi antaa periksi kaikkien niiden vuosien jälkeen. Totuus ja vapaus, jotka kuuluvat valaistumiseen, eivät ole kiinteitä asioita, vaan ne elävät ajattomassa nykyhetkessä. Ne eivät ole siinä, mitä oli tai tulee olemaan; ne ovat siinä, mitä on. Totuutta ja vapautta ei voi löytää mistään. Ne eivät ole jossain ’tuolla’ – esimerkiksi luostarissa. Ne voi vain oivaltaa tässä ja nyt. Munkin totuus oli istua kivellä kaksikymmentä vuotta. Kun hän oivalsi, että hänen seuraava totuutensa oli nousta, hän nousi välittömästi. Hän eli siis koko ajan totuutensa mukaisesti. Hän tarvitsi kaikki nuo vuodet löytääkseen seuraavan elämänvaiheensa ja totuutensa. Tärkein seikka tarinassa on se, että kun munkille vihdoinkin valkeni että kivi on kova, vastoin luostarin häpeänlakia hän kuunteli rohkeasti omantuntonsa kieltä.

Elämäsi on omalla vastuullasi

Meillä on valta vaikuttaa omaan elämäämme. Usein kuulee valitusta ”kun minä olen vain tällainen…”. Mutta itse olemme petimme pedanneet. Vaikka toiset henkilöt vaikuttavat päätöksiimme, niin loppupelissä valitsemme itse puolisomme ja päätämme, haluammeko lapsia ja missä asumme. Valitsemme itse koulutuksemme ja päätämme, aiommeko tulla lääkäreiksi, rekkakuskeiksi, insinööreiksi, sairaanhoitajiksi, kotiäideiksi, opettajiksi, toimistotyöntekijöiksi, yrittäjiksi, munkeiksi, lakimiehiksi, taiteilijoiksi, urheilijoiksi, bingoemänniksi, työttömiksi, kulkukauppiaiksi, rikollisiksi, metsureiksi, pankkiireiksi, suutareiksi…

Olemme itse vastuussa myös siitä, onko työmme hauskaa, tylsää tai ongelmallista. Olemme itse tehneet siitä sellaisen kuin se on – hyvän tai huonon. Määräämme itse oman menestyksemme tai sen puuttumisen, eli valitsemme polkumme kivisyyden.

Voimme kuitenkin aina valita uudestaan. Valitsematta jättäminen on myös valitsemista: silloin valitsemme nykytilanteemme uudelleen. Jos emme halua tai uskalla valita uutta suuntaa elämällemme, meidän pitää kunnioittaa itseämme sen verran, että uskallamme tietoisesti valita nykytilanteemme uudelleen, vaikka se ei olisikaan aivan sellainen kuin haluaisimme sen olevan. Kun emme vastusta elämäämme, olemme sopusoinnussa sen kanssa. Valinnan vapaus on osa sisäistä vapauttamme.

Meidät on opetettu pienestä pitäen seuraamaan auktoriteetteja. Siksi omana itsenä oleminen on meille vierasta ja vaikeaa, vaikka sen pitäisi olla kaikkein helpointa. Kun luotamme omaan sisäiseen viisauteemme ja uskallamme astua omaa polkuamme, meillä on mahdollisuus luoda iästämme riippumatta hyvä ja rikas elämä. Herääminen omaan elämään ei ole koskaan liian myöhäistä.

Nuoret eivät useinkaan tiedä mitä haluavat, joten he ovat erittäin herkkiä muiden vaikutukselle. Onkin tärkeää, etteivät vanhemmat tuputa lapsilleen asioita vain siksi, että ne ovat yleisesti arvostettuja, vaan että he yrittävät rehellisesti tukea lastensa omia haluja. Meillä kaikilla on luonnollinen kyky löytää se oma juttumme, jos vain ympäristömme sen meille sallii. Monesti kuitenkin juuri muiden painostuksen takia kutsumuksemme hämärtyy. Voimme muuttaa koko yhteiskunnan itsemme ja lapsiemme kautta opettamalla vapautta ja totuutta ja elämällä itse niiden mukaisesti.

Munkin kohtalo

Mitä munkki teki seuraavaksi? Hänestä tuli suutari pieneen kylään Kiinan maaseudulla. Tai oikeammin: hän oli suutarina kunnes hänelle valkeni seuraava elämänvaihe, joka ei voinut olla valkenematta niin kauan kuin hän seurasi totuuttaan. Samoin me voimme rohkeasti seurata omaa punaista lankaamme urasta ja yrityksestä toiseen. Jos elämme koko ajan varman päälle, emme voi tulla niiksi parhaiksi henkilöiksi, joiksi voisimme tulla. Varman päälle pelaaminen ei luo kehitystä vaan taantumista.

Kerran eräs ohikulkija kysyi suutarilta tämän istuessa liikkeensä edessä neulomassa tossuja: ”Etkö ole katkera noista kahdestakymmenestä hukkaan menneestä vuodesta?” Suutari vastasi mietteliäästi hymyillen: ”Hukkaan menneistä vuosista? En toki, miksi olisin? Olen kiitollinen siitä, että minulta kului vain kaksikymmentä vuotta seuraavan totuuteni löytämiseen. Vain harva tulee tuosta luostarista koskaan ulos, joten olen itse asiassa erittäin onnekas. Monille on tärkeämpää olla oikeassa kuin elää oikein.” Suutari pujotti neulan kultaisella nauhalla kirjaillun mokkanahan läpi ja jatkoi: "Elämässä on kyse hyvyydestä itseämme kohtaan, mikä on oman totuutemme seuraamista, mikä on valaistumista.” ”Näistä tulee kauniit tossut jollekin neidolle’’, hän totesi hymyillen kysyjän jatkaessa matkaansa epäuskoisena päätään pyöritellen.

****

Saunan piipusta liihotteli vieno savunhaju kävellessäni kirja kainalossa kesäistä metsäpolkua takaisin mökilleni. Hiekka narisi mukavasti, ja varvastossujen läpsäytykset jalkapohjiini kuuluivat äänekkäinä muuten hiljaisessa alkuillassa. Mietiskelin munkin tarinaa. Hän oli oppinut tuntemaan itsensä erittäin hyvin niinä kahtenakymmenenä vuotena, jotka vietti kivellä. Ja mikä tärkeintä, hän oli oivaltanut sen, että niin kauan kuin hän oli tyytyväinen, sillä missä hän istui, ei ollut juurikaan väliä.

Tarkkaile ajatuksiasi; niistä tulee sanoja. Tarkkaile sanojasi; niistä tulee tekoja. Tarkkaile tekojasi; niistä tulee tapoja. Tarkkaile tapojasi; niistä tulee luonne. Tarkkaile luonnettasi; siitä tulee kohtalosi. – Frank Outlaw

Tiivistelmä:

- Valitset itse kiven, jolla istut.
- Toiset ihmiset vaikuttavat kohtaloosi.
- Asioiden kyseenalaistaminen on tervettä.
- Se mitä teet päätöksen jälkeen, on tärkeää, ei itse päätös.
- Sinulla on aina vapaus valita uudelleen.
- Elätkö sinä omaa totuuttasi?

 

Emotionaalinen vauraus kirja on kustantajalta loppuunmyyty, mutta minulla on vielä muutamia kappaleita jäljellä hintaan 29.50 e lähetyskuluineen. Pehmeäkantinen 272 sivua.  Se on myös saatavana eBook PDF muodossa hintaan 8.95 e.  Maksa kirja tililleni: Timo Ylä-Soininmäki 800028 5690392 ja lähetä minulle sähköpostissa kuitti maksusta, niin lähetän kirjan sinulle saman tien. Emotionaalinen Vauraus kirjan voi nyt myös ostaa Englanninkielisenä e-Book PDF muodossa. www.emotionalwealth.com   Sekä Amazon Kindle eBook muodossa suomeksi ja englanniksi tästä linkistä: Timo Amazon Books Suomenkielisen versio on käännetty  Englanninkielisestä versiosta ja samalla lisäsin siihen paljon uutta materiaalia, joten ne ovat melkein kuin kaksi eri kirjaa, mutta pohjimmainen viesti on molemmissa sama.      EMOTIONAALINEN VAURAUS Voi Hyvin -lehti sanoi Emotionaalisesta vauraudesta: Hitaasti mutta varmasti valittamisesta valoon. ''Onni, onnistuminen, ihmissuhteet, vauraus. Miksi niin usein käy aivan päinvastoin kuin toivon? Muun muassa tätä pohtii kouluttaja, kirjailija Timo Ylä-Soininmäki. Pohdinnan tulokset löytyvät kirjasta Emotionaalinen vauraus, jonka käytännölliset ja konstailemattomat elämänohjeet perustuvat kirjailijan henkilökohtaisiin kokemuksiin.  Esitettyjen ajatusten taustalla on yksinkertaisia perusoivalluksia, kuten; samankaltaiset energiat vetävät toisiaan puoleensa, syyn ja seurauksen näkökulmasta ajatus on jo teko. Kyse ei ole niinäkään uuden oppimisesta kuin vanhan poisoppimisesta. Irtaantumalla peloista, epävarmuudesta ja negatiivisuudesta luomme suotuisan ja levollisen perustan haaveittemme toteutumiselle.  Ylä-Soininmäen maanläheinen, perusarvoihin pohjautuva elämänfilosofia sopii hyvin suomalaiselle luonteelle, ja kieli on sujuvaa ja selkeää. 271-sivuisessa kirjassa on paljon painavaa asiaa. Ylä-Soininmäki kehottaakin lukemaan hitaasti: ''Opettele luova tiedon märehtimisen jalo taito!''

Emotionaalinen vauraus näyteluku: 

Todellinen vauraus on sitä, millainen olet eikä sitä, mitä sinulla on.

Emotionaalinen vauraus on elämän suola; se lepää sielumme sydämessä. Se on juuri se silmänräpäys hetkien välissä, kun tunnemme leudon tuulen henkäyksen hyväilevän kasvojamme ja tiedämme olevamme elossa. Nämä ovat niitä kalliita hetkiä, joita ihmiset janoavat. Unohdamme niin helposti, että elämän taika asuu sisällämme – meidän tunteissamme – eikä materiaalisissa asioissa. Emotionaalinen vauraus on muistamista, keitä todella olemme.

Valitettavasti emotionaalinen konkurssi on yleisempää tämän päivän maailmassa. Meidän kiireinen elämä ja alituinen tarpeemme saavuttaa aina vain lisää tuo tullessaan vajavuuden tunteen, ikään kuin aina jotakin puuttuisi. Tällainen puutoksen tunne kuluttaa energiavarastomme nopeasti loppuun. Meillä on päivittäin vain rajoitettu määrä energiaa käytettävissämme, ja useimmat meistä käyttävät omansa loppuun jo ennen ruokatuntia. Tuhlaamme sen negatiivisuuteen, katkeruuteen sekä turhaan menneisyyden ja tulevaisuuden murehtimiseen. Ei ihme, jos olemme aina väsyneitä, sillä juuri tämä negatiivisuus on se, joka imee meistä voimat. Puhdistamalla mielemme turhista peloista ja ainaisesta huolehtimisesta lataamme akkujamme.

Emotionaalinen vauraus tarkoittaa sitä, että osaamme kohdata jokapäiväisen elämämme syvällisellä emotionaalisella tasolla. Tämä on mahdollista ainoastaan silloin, kun olemme läsnä tässä hetkessä. Emotionaalinen vauraus on tervettä haavoittuvuutta ja avoimuutta olla se, joka me todellisuudessa olemme – kaikki puutteemme mukaan lukien.

Käytämme suuren osan energiastamme maallisen omaisuuden perässä juoksemiseen. Mutta onko kaikki tämä materia mitä meillä on tehnyt meidät yhtään sen tyytyväisemmiksi? Raha helpottaa elämää monella tasolla, mutta raha voi myös omistaa meidät. Rahan tai vallan ei pidä antaa sokaista mieltämme, vaan meidän pitää olla kiitollisia siitä, mitä meillä on juuri tässä ja nyt. Kiitollisuudesta jopa vähää kohtaan, kumpuaa hyvä olo, sillä vauraus asuu sisällämme. Saavutamme vaurauden, kun lopetamme sen etsimisen itsemme ulkopuolelta. Tietoisuus siitä, että meillä on jo kaikki tarvitsemamme tyytyväiseen elämään, on vaurautta, jota ei voi ottaa meiltä pois. Tästä oivalluksesta seuraa mielenrauha.

Epätoivoisella materian etsimisellä yritämme peittää pelon siitä, ettemme ole riittäviä sellaisina kuin olemme. Tie puutteesta yltäkylläisyyteen kulkee mielen kautta. Muuttamalla suhtautumistamme rahaan, se voi saapua elämäämme. Raha ja vauraus ovat energiaa, ja ne noudattavat samoja Maailmankaikkeuden lakeja kuin onni ja tyytyväisyys. Olemalla positiivisia vedämme niitä puoleemme; negatiivisuus ja valittaminen työntävät niitä pois.

Vaikka käytän tässä kirjassa sanoja onnellisuus ja tyytyväisyys aivan kuin ne merkitsisivät samaa asiaa, niiden ero on kuitenkin suuri. Tyytyväisyys on pysyvämpää, kun taas onnellisuus on useimmiten hetkellistä. Tyytyväisyys kumpuaa sisältämme. Onnellisuus johtuu yleensä jostakin ulkopuolisesta tapahtumasta. Tyytyväisyys on se peruskivi, jonka päälle on helpompi rakentaa hyvä elämä; se pitää meidät pinnalla kovimmissakin elämän myrskyissä.

Kun annamme itsellemme luvan olla se, joka me todellisuudessa olemme, löydämme oman elinvoimamme. Kun annamme tämän energian virrata vapaasti, olemme harmoniassa maailman kanssa. Terveys, onnellisuus ja menestys elävät tässä tilassa. Kaikenlainen negatiivisuus tuhoaa ne. Elinvoimamme vahvuus on suorassa suhteessa siihen, miten negatiivisia tai positiivisia olemme. Se vaikuttaa myös siihen, miten paljon nautimme olostamme ja miten hyvin tulemme menestymään niin maallisesti kuin henkisestikin.

Usein näkee, kuinka ihmiset etsivät alituisesti syitä siihen, miksi heidän elämänsä on niin huonossa jamassa. He näkevät kaiken negatiivisena jo ennen kuin mitään on edes tapahtunutkaan. ”Ei sieltä löydy parkkipaikkaa”. ”En minä sitä työtä saa, koska olen jo näin vanha”. ”Ei minua kukaan halua ystäväkseen”. ”Sanoinhan, ettei se tule onnistumaan”. Näin ruokkimme negatiivisuuttamme. Kun meidän pitäisi etsiä menestystä ja onnellisuutta eikä suinkaan syitä olla pahalla päällä. Se, millaista elämämme on juuri nyt, on suora seuraus siitä, mitä etsimme eilen. Olemme sitä mitä etsimme.

Jos haluamme tietää, millaisessa tilassa mielemme on, meidän tarvitsee vain katsoa elämämme tilaa. Se heijastaa joka hetki senhetkistä mielentilaamme ja syvimpiä uskomuksiamme. Jos olemme positiivisia ja energisiä, sellainen on myös elämämme. Jos olemme negatiivisia ja tarmottomia, sellainen on myös elämämme. Tunteemme eivät koskaan valehtele, vaan ne osoittavat elämämme todellisen tilan. Etenkin kaikki negatiivisuus tuhoaa elinvoimamme ja se vaikuttaa noidankehämäisesti kaikkeen, luoden lisää pahaa oloa.

Tunteet ovat niin voimakkaita, että usein muistamme vahvat tunneperäisesti latautuneet tapahtumat kaukaa menneisyydestä, kuten lapsuuden mieli leikit, aiheettoman rangaistuksen tai ensirakkauden. Itse muistan, miten opin ensimmäistä kertaa sitomaan omat kengännauhani ja miten juoksin kotiin ylpeänä näyttämään saavutukseni. Se oli hetki, jossa oli iso tunnelataus ylpeyttä, ja siksi se on pysynyt mielessäni kaikki nämä vuodet.

Ongelma tästä tekee se, että etenkin voimakkaat negatiiviset muistot vääristyvät usein ajan kuluessa. Kun vuodesta toiseen miettii menneisyydessä tapahtuneita vääryyksiä, ei ole yhtään ihme jos alkaa uskoa niihin, olivat ne sitten totta tai ei. Negatiiviset muistot eivät ole sen voimakkaampia kuin positiivisetkaan. Mutta ne asiat, joita ruokimme päivät päästään, voimistuvat ja pysyvät hengissä. Usein muistamme, miten vuosia sitten esimerkiksi vanhempamme tai opettajamme muka kohtelivat meitä huonosti. Mutta jos pystyisimme menemään ajassa taaksepäin ja näkemään tämän tapahtuman uudelleen objektiivisesti aikuisen perspektiivistä, huomaisimme, että monesti aika vääristää muistikuvamme. On aivan turhaa pitää vanhoja negatiivisia tapahtumia hengissä – olivat ne sitten todellisia tai ei – ja siten antaa niiden pilata elämämme. Meillä on mahdollisuus valita, vaalimmeko positiivisia vai negatiivisia muistoja.

Positiivisuus, rakkaus ja elämäninto luovat elinvoimaa ja harmoniaa. Kannattaakin kysyä itseltään useita kertoja päivässä: annanko juuri nyt elinvoimani virrata vapaasti, vai jarrutanko sitä negatiivisilla ajatuksillani. Jos olet negatiivisessa mielentilassa, yritä löytää elämästäsi tai ympäristöstäsi jotain, josta pidät. Etsi syitä olla tyytyväinen. Positiivinen elinvoima on kaiken peruskivi – aina terveydestä onneen ja materiaaliseen vaurauteen.

Negatiivisuus sulkee pois kaikki mahdollisuutemme saavuttaa se mitä janoamme. Itse asiassa se tuo tullessaan juuri unelmamme vastakohdan. Halusimme sitten rahaa tai terveyttä, ne ovat odottamassa meitä. Kaikki mitä elämä tuo meille, perustuu omiin ajatuksiimme ja tunteisiimme. Elämämme on peilikuvamme: jos ajatuksemme ovat negatiivisia, silloin myös elämämme on negatiivinen. Ajatellaan esimerkiksi, että haluamme saada lisää rahaa. Mutta jos valitamme köyhyyttämme, eli keksittymme siihen mitä emme halua, (rahan vähyyteen) niin tulemme saamaan lisää sitä mitä emme halua eli rahan vähyyttä. Kun meidän pitäisi keskittyä siihen mitä haluamme eli vaurauteen. Tai jos meillä on rahan suhteen sisäisiä ristiriitoja, nämä ristiriitaisuudet tulevat pitämään rikkaudet poissa ulottuviltamme. Kun selvitämme nämä ristiriitaisuudet, voimme sallia rahan tulla vaivattomasti elämäämme. Raha, menestys ja materiaalinen vauraus, kuten kaikki muukin elämässä, perustuvat syyn ja seurauksen lakiin.

Voisimme syyttää monia asioita siitä, miksi elämämme on sellaista kuin se on. Loistavia tekosyitä ovat huono lapsuus tai heikko terveys, ikä, sukupuoli, ulkonäkö tai riittämätön koulutus. Kuitenkaan mikään näistä ei voi pidätellä meitä menestymästä ja tulemasta tyytyväisiksi, ellemme itse anna niille valtaa tehdä sitä. Ottamalla vastuun omasta elämästämme ja puhdistamalla mielemme menneisyyden painolastista voimme vihdoinkin alkaa elämään.

Tietämisellä ja tiedon todellisella ymmärtämisellä on suuri ero.

- Kuvaile oma emotionaalinen vaurautesi.

- Millaiset ihmiset ja tapahtumat imevät energiasi?

- Millaiset ihmiset ja tapahtumat antavat sinulle energiaa?

- Mitä pelkäät rahan suhteen eniten? Sen vastaanottamista, antamista vai riittämistä?

- Rinnastatko rahan syntiin tai pahuuteen?

- Voisitko rinnastaa rahan rakkauteen?  

- Onko mahdollista päästä valittamalla rikkaaksi?

- Onko mikään niin tärkeää kuin emotionaalinen vauraus?

Tyhjät Kengät näyteluku:

UNELMA POHTII TYÖN ARVOA

Porkkanansuikaleet pompahtelivat iloisesti padassa ja näyttivät entistä kirkkaammilta sen mustuudessa. Majakanvartija heitti pesään pari pientä klapia. Tulenlieskat tarttuivat niihin ahnaasti. Sitten hän kolautti liedelle ison paistinpannun ja viittasi Unelman tulemaan luokseen hellan ääreen. ”Nyt on sinun vuorosi näyttää taitosi. Sinähän olet tunnettu herkullisesta sienimuhennoksestasi. On jo aika minunkin päästä maistamaan sitä.”

Unelma oli mielissään. Hän päätti tehdä muhennoksesta niin hyvää, että majakanvartija muistaisi sen maun lopun ikäänsä. Hän lohkaisi mojovan voikimpaleen ja heitti sen kuumalle pannulle sulamaan. Majakanvartija toi sienikulhon työpöydälle ja jäi hänen viereensä katselemaan. Unelma kaatoi sipulisilpun pannulle kuullottumaan.

”Työsi vaikuttaa yksinäiseltä. Eikö sinulla käy aika pitkäksi täällä? Etkö kaipaa muita ihmisiä seuraksesi?” Unelma kyseli sekoitellessaan sipuleita, jotka alkoivat hiljalleen saada väriä pintaansa.

Hän muisti itse haaveilleensa yksin olosta, kun lapset olivat olleet pieniä, ja omaa aikaa oli ollut vain pari tuntia lasten ja oman nukkumaanmenon välillä. Joskus hän oli venyttänyt tuota kallisarvoista aikaa mahdollisimman pitkäksi eikä ollut malttanut käydä nukkumaan ennen pikkutunteja. Se oli kostautunut raskaana olona aamulla, kun oli pitänyt herätä töihin. Nykyisin hänellä oli yllin kyllin aikaa olla itsekseen. Pari päivää meni ihan mukavasti lukiessa, kotitöitä tehdessä ja television ääressä. Mutta viimeistään kolmantena päivänä hiljaisuus alkoi tuntua painostavalta ja jopa pelottavalta, ja hänen oli pakko edes soittaa jollekin saadakseen poikki omien ajatustensa loppumattoman virran. Ajatus yksinäisistä päivistä, jotka seurasivat toisiaan jatkuvana sarjana loputtomiin, tuntui hänestä ahdistavalta.

”Sinähän olet siinä, unelmanainen joka valmistaa taivaallista sienimuhennosta”, majakanvartija naurahti ja pörrötti leikkisästi Unelman hiuksia. Miehen sormien kosketus säpsähdytti kuin sähköisku, ja Unelma tuli hämmentävän tietoiseksi alastomuudestaan ohuen lainapaidan alla. Hän ihmetteli, mikä hänet nyt oli näin herkäksi saanut? Ei hän normaalisti tuntenut eroottisia väristyksiä pienestä hipaisusta. Hänen järkensä sanoi, että majakanvartijan ele oli vain sydämellisen ystävällinen. Alitajunnassa piili kuitenkin kaipaus, joka sai hänet toivomaan, että kosketuksella olisi syvempi tarkoitus.

Majakanvartija oli kuin ei olisi huomannut Unelman reaktiota. Hän vakavoitui ja jatkoi jutusteluaan: ”Aika tuntuu pitkältä, jos sillä mitataan välimatkaa johonkin odotettavissa olevaan tapahtumaan. Minä elän jokaisen ainutkertaisen hetken kerrallaan. Olen tyytyväinen siihen mitä minulla on, ja siksi minun ei tarvitse odottaa tulevaisuudelta mitään. Aloitin tämän päivän niin kuin se olisi ainoani. Se toi tullessaan sinut. Huomenna tänne voi tulla joku toinen, mutta se on huomisen asia. Totta on vain se mikä on nyt.”

Majakanvartijan elämänasenne tuntui Unelmasta utopistiselta. Olihan hän kuullut monesti tässä hetkessä elämisen taidosta, mutta hän ei voinut uskoa, että kukaan voisi todellisuudessa olla murehtimatta tulevia ja muistelematta menneitä. Varsinkin typerät ja epäoikeudenmukaiset teot palasivat hänen mieleensä yhä uudelleen jopa vuosikymmenten takaa ja saivat hänet häpeän valtaan.

Majakanvartija vastasi Unelman ajatuksiin: ”Erehdykset on hyvä tunnustaa, ja niistä voi oppia niin, että ei tee samaa tyhmyyttä enää uudelleen. Mutta kenellekään ei ole hyötyä siitä, että piinaat itseäsi roikkumalla niissä. Rankaiset itseäsi aina vain uudelleen tapahtumasta, josta olet jo ottanut opiksesi.”

”Kyllä minä tiedän, että se on aivan typerää. Mutta epämiellyttävät muistot ovat sitkeitä kavereita. Ne odottavat  hetkeä, jolloin olen muutenkin allapäin ja puolustuskyvytön. Juuri kun olen heikoimmillani ne hyökkäävät kimppuuni, eikä minulla ole voimia torjua niitä.”

”Älä vastusta niitä, kun ne seuraavan kerran pulpahtavat mieleesi. Kuvittele että ne ovat esine, jota silmäilet kaupassa. Otat sen käteesi, pyörittelet ja tarkastelet sitä. Sitten lasket sen takaisin paikoilleen ja jatkat matkaasi. Muutaman minuutin kuluttua et enää edes muista koko juttua. Ajatukset eivät saa voimaa, jos suhtaudut niihin neutraalisti etkä yritä torjua niitä.”

”Lupaan kokeilla temppua seuraavan kerran, kun joudun niiden valtaan. Hyvät neuvot tahtovat vain unohtua silloin, kun mieli on maassa”, Unelma vastasi. He olivat hetken vaiti, Unelma käännellen sienisilppua ja majakanvartija kohentaen tulta. Unelma tajusi, että hän oli jotenkin taas onnistunut kääntämään keskustelun hänen omiin ongelmiinsa, vaikka majakanvartijan elämästä hänen oli pitänyt kysellä. ”Minun on vaikea uskoa, että majakanvartijan ammatti olisi ollut sinulle mikään kutsumus. Etkö vain ajattelekin joskus, että kykenisit tekemään vaativampaakin työtä.”

”Majakan valo on elintärkeä ohi kulkeville laivoille. Ilman sitä ne voisivat ajaa karille. Minä pidän huolen siitä, että peilit heijastavat kirkkaasti valoa joka suuntaan. Sen ansiosta laivojen kapteenit voivat turvallisin mielin keskittyä omaan työhönsä. Tärkeää ei ole se mitä tekee, vaan miten sen tekee. Minulle on tärkeää, että olen kapteenien luottamuksen arvoinen”, majakanvartija sanoi hartaasti.

Unelma huokasi alakuloisesti: ”Kunpa minäkin voisin kokea työni merkityksellisenä. Sen jälkeen kun jouduin uhraamaan sairaalaurani perheen takia, ei lääkärin työ ole antanut minulle sellaista tyydytystä kuin odotin ja toivoin. Tunnen olevani vain virkamies isoissa hallinnon rattaissa. Potilaat kulkevat sisään ja ulos kuin liukuhihnalla.”

”Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimyksensä lievittäminen”, majakanvartija lausui hitaasti.

Unelma säpsähti kuullessaan lääkärinvalan alkusanat. Hän oli lausunut ne nuorena vastavalmistuneena lääkärinä, kirkkain silmin ja valmiina ryhtymään suureen tehtäväänsä. Oliko nuoruuden intohimosta ja ihanteellisuudesta mitään jäljellä nyky-Unelmassa? Sipulisilppu oli paistunut kullankeltaisiksi, ja Unelma kaatoi sienet pannulle. Hän hämmenteli seosta hiljakseen ja katseli, kun sienenpalaset kutistuivat samalla kun pannulle kertyi nestettä. Sienet sisältävät 90 prosenttia vettä, hän ajatteli hajamielisesti. Hänestä tuntui, että aivot kieltäytyivät käsittelemästä ajatuksia, joita majakanvartija oli juuri saanut heräämään.

”Mitä lääkärinvalan kohtaa et noudata nykyisessä työssäsi?” majakanvartija kysyi odotettuaan turhaan Unelman reaktiota.

Unelma ei vastannut, sillä hän ei oikein tiennyt mitä sanoa. Hän tunsi hikoilevansa, mutta ei tiennyt johtuiko se ahdistuksesta vai liedestä hohkaavasta kuumuudesta.

”Ovatko korvakipuiset lapset tai selkävaivaiset naiset silmissäsi vähempiarvoisia kuin sairaalan leikkauspotilaat?” majakanvartija jatkoi sinnikkäästi.

”Ei tietenkään, enhän minä niin ajattele”, Unelma mutisi. ”Totta kai haluan auttaa kaikkia sairaita – olisinhan täysin vailla eettisyyttä jos en haluaisi. Joskus vain tulee mieleeni, että pystyisin parempaankin. Opiskelin kunnianhimoisesti ja sain loistavia arvosanoja. Erikoistuin kirurgiaan ja tein aika hienoa työtä. Opettajat odottivat minulta paljon ja ennustivat minulle loistavaa uraa. Välillä tuntuu, että panostukseni ja kallis koulutukseni menevät hukkaan, kun vain teen päivästä toiseen rutiiniluontoisia ja itsestään selviä diagnooseja ja määrään antibioottikuurin toisensa jälkeen.”

”Olet itse valinnut nykyisen työsi. Miksi et arvosta uraasi terveyskeskuslääkärinä? Eikö olisi itsellesi paljon mukavampaa, jos osaisit nauttia siitä, mitä sinulla on?” majakanvartija kysyi.

”Kyllä kai”, Unelma sanoi epävarmasti. Majakanvartija osasi totisesti tehdä hänen olonsa hankalaksi yksinkertaisilla kysymyksillään.

”Kaikki on kiinni vain omasta asenteestasi. Työsi ei ole tylsää tai vähän haasteita tarjoavaa. Sinä itse teet siitä sellaista. Mietipä myös niitä hyviä puolia, jotka saivat sinut aikanaan valitsemaan urasi. Sinun ei ole tarvinnut päivystää öisin ja viikonloppuisin, vaan olet saanut paljon aikaa perheellesi ja harrastuksillesi.”

Unelman oli pakko myöntää, että majakanvartija puhui totta. Hän itse oli halunnut lapsia, ja hän itse oli myös päättänyt valita työn, joka oli helpointa yhdistää pienten lasten äidin rooliin. Ja täysiä hänen päivänsä ja viikkonsa olivat olleet siitä huolimatta. Harrastuksista ei ollut kannattanut edes haaveilla noiden ruuhkavuosien aikana. Olihan hän kieltämättä aluksi nauttinutkin työstään. Oli tuntunut hienolta nähdä potilaiden katseessa luja luottamus hänen kykyynsä ja haluunsa auttaa heitä. Jotkut heistä olivat tulleet vuosien mittaan tutuiksi, joten hänellä oli mahdollisuus nähdä heidät myös terveinä ja iloisina. Tyytymättömyys ja turhautuneisuus olivat alkaneet jäytää hänen sisintään vasta viime vuosina, kun lapset olivat alkaneet itsenäistyä eivätkä enää tarvinneet äidin läsnäoloa.

”Mikä sinua estää lähtemästä muihin tehtäviin?” majakanvartija jatkoi. ”Lapset lentävät pesästä ja sinulla on taas kaikki ovet auki edessäsi.”

”Ei minua kukaan enää ottaisi kirurgin työhön. Taitoni ja tietoni ovat vanhentuneet niin kuin minäkin. Nuoria, virkeitä lääkäreitä sairaalat haluavat. Heidän tietonsa ovat ajan tasalla ja heillä on halu panostaa uraansa”, Unelma väitti.

”Oppimiskykysi sinulla kait sentään on vielä tallella, sinä vanha ja väsynyt naisparka”, majakanvartija sanoi ilkikurisesti. ”Sitä paitsi terveyskeskuslääkärin ja sankarikirurgin välissä on aika paljon muitakin mahdollisuuksia toteuttaa lääkärinvalaa. Avun tarpeessa olevia ja sairaita ihmisiä riittää maailmassa. Sinun pitää vain päättää mitä haluat, niin mahdollisuudet kyllä ilmestyvät eteesi.”

”Nuorempana ajattelin, että olisi mielenkiintoista työskennellä jossain kansainvälisessä järjestössä, auttaa vaikka luonnonkatastrofien uhreiksi joutuneita ihmisiä”, Unelma muisteli. ”Siinä olisi voinut todella tuntea tekevänsä konkreettista auttamistyötä. Mutta se olisi edellyttänyt jatkuvaa matkustamista ja joskus jopa asettumista vaaralle alttiiksi. Perheessä oli jo yksi maailmanmatkaaja, ja niinpä päätin haudata koko ajatuksen ja alistua kohtalooni.”

”Kukaan ei ole liian vanha auttamaan lähimmäistään. Jokainen aika aloittaa on oikea ja kaikki tavat ja paikat ovat yhtä arvokkaita. Maailmalla on vielä monia kolkkia, joissa apu on kortilla eivätkä ne ole välttämättä edes kovin kaukana”, majakanvartija lausui painokkaasti ja jatkoi samaan hengenvetoon: ”Taitavat nuo sienet olla jo riittävästi paistuneet, vai mitä sanoo mestarikokki.”

Unelma oli kokonaan unohtanut tärkeän tehtävänsä ura-asioita pähkäillessään. Onneksi hän oli sentään sekoitellut sieniseosta ajatuksissaan. Neste oli haihtunut pannulta lähes kokonaan. Majakanvartija ojensi hänelle posliinikannun, joka oli täynnä paksua keltaista kermaa.

”Tätä sinä taidat tarvita seuraavaksi, vai kuinka?”

Unelma naurahti: ”Sienimuhennosta tehdessä voi unohtaa rasvakammoisten ravintoasiantuntijoiden varoitukset. Hyvä maku on pääasia. Voita ja kermaa pitää käyttää riittävästi.” Hän otti kannun ja kaatoi kermaa niin runsaan lorauksen, että koko sieniseos peittyi ihanaan tuoksuvaan herkkuun.

*****

HUOM: Kaikilla kirjoilla on 14 vuorokauden palautusoikeus. 

Olen viettänyt paljon aikaa Thaimaassa opiskellen sen kieltä ja kulttuuria. Alla on ensimmäinen Thaimaa-aiheinen kirjani. Jos haluat lisätietoa, klikkaa kansikuvaa.